tiistai 13. marraskuuta 2012

YAMK, suosittelen!

Haastateltavana Maija Kettunen, terveyden edistämisen koulutusohjelman opiskelija, ylempi AMK
 
 












 



Miten innostuit hakemaan terveyden edistämisen koulutusohjelmaan, ylempään AMK-tutkintoon?

Olen valmistunut terveydenhoitajaksi vuonna 2006 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta. Tämän jälkeen olen opiskellut työn ohella avoimen yliopiston opintoja, sosiaalityötä ja kasvatustiedettä. Työn ohella opiskelu sopii minulle ja on hyvää vastapainoa omalle työlleni. Tamkin nettisivuja selaillessa silmiini osui ylempi ammattikorkeakoulututkinto ja siitä innostuneena hain koulutukseen. Ylempi AMK-tutkinto on luonnollinen jatkumo terveydenhoitajan perustutkinnolle. Haluan syventää tietojani ja parantaa mahdollisuuksiani edetä työelämässä tulevaisuudessa, etenkin projekti- ja kehittämistyöt kiinnostavat.

Miten olet viihtynyt?

Olen viihtynyt hyvin. Monipuolinen ja työelämälähtöinen koulutusohjelma on ollut positiivinen asia. Opintojen eteneminen ja opinnoissa menestyminen kannustaa jatkamaan, vaikka vaikeitakin hetkiä tulee eteen. Opiskelu ja täysipäiväinen työ vaativat kärsivällisyyttä ja paineen sietokykyä. Aikataulujen tarkka suunnittelu on tärkeää ja välttämätöntä. Kannustavat opiskelukaverit ja ammattitaitoiset ja mukavat opettajat ovat tukeneet opinnoissa. Myös opiskelujen joustavuus saa kiitosta!

Onko koulutus vastannut odotuksiasi?

On vastannut, kaikkia opintojaksoihin liittyviä tehtäviä on ollut mahdollista peilata omaan työhön ja se antaa opiskelulle syvyyttä ja herättelee oivaltamaan. Koulutukseen kuuluu monipuolisesti erilaisia opintoja, kuten johtamiseen, kehittämiseen ja projektityöhön liittyviä opintokokonaisuuksia. Näihin opintokokonaisuuksiin syventyminen on ohjannut tarkastelemaan omaa organisaatiota ja sen toimintaa tarkemmin. Kehittämis- ja projektiopinnoista saatua tietoa voi hyödyntää omassa työssään jo nyt.  Koulutuksesta on siis ollut hyötyä ja toivottavasti se avaa tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia työskennellä terveydenhuoltoalalla.

Teksti ja kuva: Laura Sylve

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti