torstai 20. joulukuuta 2012

Elämäniloisen ja valmistuvan opiskelijan mietteitä



Valoisa ja pirteä Jenni Leijo on opiskellut TAMKin terveyden edistämisen koulutusohjelmassa. Valmistuminen on ovella, sillä yamk-tutkinnon hän saa valmiiksi ennen joulua. Hänen mietteet muutaman vuoden opiskeluajoista ovat positiiviset, mutta myös rankat. Mutta niinhän se on, että kivikkoinen tie tuo suuremman tyydytyksen kuin tasainen ja siloteltu tie. 

Jennin pohjakoulutuksena on geronomin tutkinto, vanhustyön asiantuntijuus. Hänellä on pitkä ja vaihteleva työkokemus yksityiseltä, 3.sektorilta sekä kaupungin palveluksesta. Elämänkokemusta on kertynyt, mutta Jenni mainitseekin osuvasti, että aina on uutta opittavaa ja hän on aina ollut innokas opiskelemaan työn ohessa. Yamk-tutkinnon myötä tiedonhankinta on helpottunut ja kokonaisuuksien hahmottamiseen on tullut selkeyttä ja vahvuutta. 

Suurimman kiitoksen oppimiskokemuksesta Jenni tahtoo antaa ihanalle ryhmänohjaajalle Varpulle sekä motivoivalle ryhmälleen. Jokaisella ryhmäläisellä on oma tarinansa ja historiansa, erilaisuus on tuonut suuren rikkauden. Ainutlaatuinen kokemus on antanut laajemman perspektiivin katsoa maailmaa ja erilaiset näkökulmat ovat avanneet silmät kokonaisuuksien näkemiselle.

Opettajien pohjaton tasku

 Jennin mielestä opiskelu oli organisoitu hyvin ja suuren kiitoksen hän haluaa antaa opettajien ”pohjattomalle taskulle”, mistä he löysivät juuri oikeat ja kannustavat sanat jokaiselle opiskelijalle. Opettajat ja luennoitsijat osasivat kertoa laajasti ja kattavasti isoista ja tärkeistä asioista, heiltä sai kuitenkin myös tukea, turvaa ja motivointia. Jenni mainitsee myös tärkeänä tukijana oman perheensä, ilman heitä opiskelu ei olisi sujunut!

Jouluvalmistelut vievät seuraavaksi Jennin mukanaan, mutta hän lupaa nauttia edes hetken suuresta ja hienosta saavutuksestaan, sillä sen hän on ansainnut.
Lämpimät onnittelut kaikille valmistuville!

Teksti: Laura Sylve



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti