keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kokemus on iso haitta

"Kokemus on iso haitta" otsikoi Kirsi Piha 18.9.2013 Helsingin Sanomien kolumnissaan.

Kolumnista sain mielikuvan erilaisesta työpaikkailmoituksesta. Sellaisesta, jossa haetaan koulutettua, mutta kokematonta työntekijää. Oletteko nähneet sellaista?

Olen kuullut päiviteltävän sitä, miten kokematon voi päästä töihin jos edellytyksenä on kokemus? Aika monella meistä kuitenkin on ollut ensimmäinen työpäivä.

Monille meistä tulee myös ensimmäinen päivä johtajina.
Miten silloin saamme sekä kokemuksen, että kokemattomuuden
palvelemaan sitä tarkoitusta, minkä vuoksi työtä tehdään?

Pohtija kirjoitti juuri ensimmäistä kertaa blogiin,
kuuluu 1970 -luvulla syntyneiden ryhmään ja
opiskelee TAMK:n ryhmässä 12YSOTE

1 kommentti:

  1. Noora on valinnut hyvän aiheen keskusteluun Tulevaisuussseminaarin alla. Seminaarin teemoja ovat ikäjohtaminen, ratkaisu- ja voimavaralähtöinen työskentely sekä eri ikäiset ihmiset työyhteisöissä. Ratkaisukeskeisyydessä korostetaan toiveikkuutta, voimavaroja, edistystä ja yhteistyötä.
    Vastavalmistuneella työntekijällä ei ole kokemusta, mutta hänellä on uudenlaista raikasta näkemystä, hän pursuaa innostusta ja visioita. Näitä työyhteisöt tarvitsevat kokemuksen rinnalle. Kokemus ei ole ratkaiseva tekijä työyhteisössä vaan yhteistyö kokeneiden ja kokemattomien välillä. Kaikilla on annettavaa ja kaikkia tarvitaan.

    VastaaPoista