torstai 23. elokuuta 2012

Pietarilaisten kanssa Pirkanmaan hoitokodissa



Pääsin vierailemaan pietarilaisten FIRST-vieraidemme kanssa Pirkanmaan Hoitokodissa. Pirkanmaan Hoitokoti on TAYSin sairaala-alueella sijaitseva 24-paikkainen parantumattomasti sairaita hoitava yksikkö, jonka asukkaat ovat suurimmaksi osaksi elämänsä viimeisiä vaiheita eläviä potilaita. 

Hoitokodilla meitä vastassa oli hoitokodin johtaja Tiina Surakka, ylilääkäri Tarja Korhonen, vapaaehtoistoiminnasta vastaava Johanna Colliander sekä vapaaehtoinen Maria Fabrizius. Mitään varsinaisia ennakko-odotuksia minulla ei vierailun suhteen ollut, sillä en edes ole itse terveydenhoito-alalla. Sanasta saattohoitokoti tulee enimmäkseen pelottavia ja surullisia ajatuksia mieleen, mutta vierailulla huomasin kuinka elämän viimeisistä hetkistäkin voi tehdä elämisen arvoisia. 

Edellä mainitut henkilöt esittelivät hoitokotia omien työtehtäviensä puolesta. Oli mielenkiintoista kuulla kuinka kaikki hoitokodissa toimii ja kuinka suuressa roolissa esimerkiksi vapaaehtoistyö siellä on. Lähes jokainen voi halutessaan alkaa vapaaehtoiseksi ja hoitokodissa onkin lähes 100 vapaaehtoista. Hienointa mielestäni oli vapaaehtoisten into ja jaksaminen järjestää erilaista toimintaa asukkaille kuin myös auttaa jokapäiväisissä askareissa.

Seuraavassa kuvia vierailustamme Pirkanmaan hoitokodissa ja Tampereen tuomiokirkossa.


Teksti ja kuvat: harjoittelija Miina Nupponen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti