Esperi Care Tilkka Hilman kotina

85-vuotias Hilma kipittää rollaattorin avulla saliin ja pahoittelee, että on kokouksesta myöhässä. Pöydän päässä istuva naapurin rouva Helmi kertoo Hilmalle, että kyseessä on tamperelaisten opiskelijoiden ja opettajien vierailu Tilkkaan, johon ei asukkaiden tarvitse osallistua. Helmi lukee pöydässä aamun lehteä ja jatkaa sen lukemista vierailijoista häiriintymättä.

Hilma on syntynyt vuosisadan alussa Viipurissa. Tampere on kuitenkin hänelle varsin tuttu, sillä hän on käynyt tyttökoulua Tampereella. Tamperelaiset vierailijat kiinnostavat häntä, koska hän on ollut siinä uskossa, että tamperelaiset ovat vähäpuheisia. Nyt hän onkin iloisesti yllättynyt puheensorinasta salissa. Kun Hilmalta kysyy, millainen paikka Esperi Tilkka on asua hän vastaa haikeana: ”Pakkohan sitä on jossakin olla ja ruokansa saada!” Hilman lähiomaiset ovat kaukana. Tamperelaisryhmän lähtiessä tutustumaan muihin Esperi Tilkan tiloihin Hilma ja Helmi rollailevat peräkkäin huoneisiinsa. Myöhemmin heidät tapaa alakerrassa lounaalla.

Tilkan keskussotilassairaala, KSS1, perustettiin vuonna 1918 ja nykyinen funkistyylinen sairaalarakennus valmistui vuonna 1936. Rakennusta laajennettiin vuonna 1965. Tilkan huoneistoala on runsaat 10 700 neliömetriä. Molempien rakennusvaiheiden suunnittelija oli turkulainen arkkitehti Olavi Sortta (1896-1968).

Arkkitehtuuriltaan ja sairaalateknologialtaan Tilkka edustaa aikansa huippua ja se on edelleen kansainvälisesti arvostettu funktionalistisen sairaala-arkkitehtuurin edustaja. Rakennuksessa on monia hienoja yksityiskohtia, jotka henkivät yhä 30-luvun tunnelmaa ja arkitehtuuria. Esim. kaakkoispäädyn parvekkeet kuvaavat, miten tärkeänä silloin pidettiin puhtaan ilman ja auringon merkitystä terveydelle. Linjakkuutta rakennus saa vaaleasta pinnasta ja kaarevasta päädystä, joka on tällä hetkellä Tilkan tunnistettavin ominaispiirre.

Suomi halusi korostaa uudenlaisella arkkitehtuurilla nykyaikaisuutta, tekniikkaa, tehokkuutta, taloudellisuutta, puhtautta, terveellisyyttä ja edistyksellisyyttä. Valkoinen funktionalismi sopi nuorelle itsenäiselle valtiolle, koska se poikkesi aikaisemmasta vieraan vallan - Venäjän - sotilasarkkitehtuurista. Modernilla valtiolla oli arkitehtuurin lisäksi uudenlainen armeija. Tilkka oli ministeriön huippukohde myös sairaalateknologialtaan. Sillä haluttiin viestiä, että ”meidän pojista” pidetään huolta.

Sotilasrakennukset ovat tyypillisesti askeettisia kuten Tilkkakin. Arkkitehti Olavi Sortta halusi tuoda väreillä iloa ja vaihtelua ja hän valitsi tiloihin kirkkaita heleitä värisävyjä: vaaleansinistä, vaalean sinivihreää ja vihertävän keltaista. Savupiipun Sortta halusi maalata punaiseksi kuvaten sitä lämpöä, mitä sen kanavassa kulkee.

Suunnittelussa myös käytännöllisyys oli tärkeää ja rakennuksen kulkuyhteydet, tilankäyttö ja tekniset sovellukset oli tarkasti mietittyjä. Ruuanjakelu järjestettiin omalla hissillä keittiöstä kerroksien tarjoiluhuoneisiin ja pyykit kulkivat putkia pitkin pesulaan ja omalla hissillä takaisin vuodeosastoille. Rakennuksessa oli oma automaattikeskus, jossa oli 70 puhelinta, joiden välityksellä toimi henkilöhakulaite. Lisäksi jokaisen sairaspedin vierellä oli omat radiokuulokkeet.

       

Sairaalana Tilkka lakkautettiin vuonna 2005 ja Suomen lippu laskettiin Tilkan katolta 30. joulukuuta 2005. Suomen valtio myi Tilkan kiinteistön lokakuussa 2006 eläkevakuutusyhtiö Eteralle. Rakennus on suojeltu asemakaavalla, eikä sitä saa purkaa tai sen kulttuurihistoriallista arvoa turmella. Taloa on peruskorjattu vanhusten hoivapalvelutiloiksi. Museovirasto oli remontissa mukana ja peruskorjauksen yhteydessä kulttuurihistorialliset arvot tulivat käytännössä varsin selväksi: ikkunoiden väliset sisäpokat maalattiin aluksi väärän värisiksi, kunnes oikea sävy löytyi ja ne maalattiin uudestaan. Vaihtoon menivät myös jo asennetut WC-ja kylpytilojen kaakelit. Tornitalon kerroksia yhdistävät tummat, matalat ja laakeat marmoriportaat. Kaksi historiallista verkko-ovin varustettua hissiä vie kerroksista toiseen. Hissien ovet olisivat olleet vanhuksille käytännöllisemmät hieman moderneimpana, mutta museovirasto ei antanyt vaihtaa verkko-ovia pois. Hissin takaseinän kaareva muoto ja kauniit pintamateriaalit vievät ajatukset 1900-luvun alkuun ja henkivät ajan arkkitehtuuria.

    

Uudistuneen Tilkan avajaiset pidettiin kesäkuussa 2009. Esperi Care Oy avasi Tilkassa Suomen suurimman yksityisen vanhusten hoivakodin, jossa on hoivapaikkoja noin 150. Hoitohenkilökunta toteaa, että parasta ovat ihanat asukkaat ja hyvä työtiimi. He kertovat toimivansa ”asukkaiden ehdoilla, luoden sisältöä heidän elämäänsä”. Esperi Tilkka tarjoaa asukkailleen monimuotoista asumista ja hoivaa. Suurin tarve tällä hetkellä on tehostetusta palveluasumisesta. Palvelulupaus takaa hoidon elämän viimeiseen hetkeen asti. Esperi… tulee latinan kielen sanasta ja tarkoittaa Toivoa!

Teksti ja valokuvat: Tiimi Diili: Mikko Hyytiäinen, Kati Kalkasmaa, Susanna Kauppinen ja Marja Paavola

Intensiivikurssi Pietarissa syksyllä 2011

”Koittakaa nähdä rapautuvien seinien sisään, siihen miten vaatimattomista puitteista huolimatta voidaan hoitaa hyvin."

 


Valmistuin silloisesta Tampereen terveydenhuolto-oppilaitoksesta sairaanhoitajaksi jouluna 1996, ja viidentoista työvuoden jälkeen huomasin tieni kulkeneen takaisin Kuntokadulle nykyiseen Tampereen ammattikorkeakouluun – tällä kertaa hiukan toisenlaisissa merkeissä. Opiskelen Tampereen yliopistossa terveystieteiden maisterin tutkintoa hoitotyön opettamiseen suuntautuen ja suoritin opettajakoulutukseeni kuuluvan opetusharjoitteluni TAMKissa keväällä 2011 yliopettaja Varpu Lipposen ohjauksessa. Minulle tarjoutui tuolloin ainutkertainen tilaisuus lähteä kehittämään omaa opettajuuttani kansainvälisen hankkeen puitteissa, kun pääsin mukaan FIRST-ohjelman AdultPro4-intensiivikurssille Pietariin.

FIRST-ohjelman tarkoituksena on edistää Suomen ja Venäjän lähialueiden korkeakoulujen yhteistyötä sekä tukea Suomen ja Venäjän korkeakoulujen välistä opiskelija- ja opettajavaihtoa ja yhteisten intensiivikurssien järjestämistä. TAMKin Terveyden edistämisen YAMK-koulutusohjelma on toteuttanut yhteistyössä JAMKin eri YAMK- koulutusohjelmien kanssa opintomatkoja Pietariin jo useampana vuonna. Tampereen ammattikorkeakoulusta intensiivikurssiin osallistui yliopettaja Varpu Lipposen ja yliopettaja Paula Stenforsin lisäksi viisi Terveyden edistämisen koulutusohjelmassa opiskelevaa YAMK-opiskelijaa. Jyväskylän ammattikorkeakoulusta mukana oli kahden opettajan lisäksi kuusi opiskelijaa, joista yksi toimi myös tulkkina matkan ajan. AdultPro4-intensiivikurssi toteutettiin yhdessä St. Petersburg State Medical Academy I.I. Mechnikov:n kanssa 2.10.–8.10. 2011.



Intensiivikurssiin valmistautuminen aloitettiin keväällä, jolloin läpikäytiin matkajärjestelyjä, opiskelijoiden kurssiin kuuluvia tehtäviä, venäläisen kulttuurin erityispiirteitä – ja tietysti viisumi- ja passiohjeistuksia. Tampereen opiskelijat olivat erittäin motivoituneita ja innostuneita intensiivikurssista, ja kaikki odottivat mielenkiinnolla syksyä. Elokuussa täytimme yhdessä viisumihakemukset, kertasimme viikon sisältöjä ja aiemmin mukana olleet opettajat kertoivat kokemuksiaan. AdultPro4:n teemoiksi oli valittu laadullinen tutkimus, näyttöön perustuva oppiminen ja hoitotyö sekä näyttöön perustuva sosiaali- ja terveysalan johtaminen.

Varsinainen intensiivikurssi oli todella nimensä veroinen. Venäläiset yhteistyökumppanit olivat järjestäneet meille lukuisia opintokäynti- ja tutustumiskohteita. Päivät alkoivat viimeistään puoli yhdeksältä ja kello oli usein lähempänä iltakuutta, kun saavuimme takaisin hotellille. Vierailukohteinamme olivat mm. Rauhfuksen lastensairaala, Pogin kylän välskäriklinikka, kaksi varsin erilaista vanhainkotia, Pontonji-kylän saattohoitokoti, Kalinin alueellinen klinikka, suuri aluesairaala sekä tietysti Mechnikovin akatemia, missä saimme tutustua anatomiseen museoon ja opiskelijat pitivät omat presentaationsa. Kulttuurille ja nähtävyyksillekin oli oma sijansa; kävimme tutustumassa mm. Verikirkkoon ja Stroganovin palatsiin. Myös Joutsenlampi-baletti oli vavahduttava kokemus, joka sai ainakin itseni kaltaisen ensikertalaisen haltioitumaan kyseisestä taidemuodosta – vaikka rehellisyyden nimissä täytyy toki tunnustaa, että jo matka balettiin pietarilaisella metrolla oli elämys sinänsä.

 




Interprofessionaalista oppimista ja kulttuurisen kompetenssin kasvua

  
”Intensiiviviikon aikana saimme valtavasti nähtävää, kuultavaa, ajateltavaa, ihmeteltävää ja jopa maisteltavaa. Pogin kylän eliittivanhainkodin 40 hehtaarin luomumaatilalla tuotetut hapanmaitotuotteet, Pontonjin saattohoitokodin notkuva lounaspöytä tai pienen vanhainkodin ylihoitajan meille aamulla itse leipomat kaalipiirakat jäivät varmasti jokaisen mieleen. Saimme todella kokea sen, miten Venäjä on suurten vastakohtaisuuksien maa: ylitsevuotavaa loistoa ja mahtipontisuutta tai rapistuvia rakennuksia ja suomalaiseen mittapuuhun verrattuna äärimmäisen ahtaita olosuhteita. Ryhmämme joka iltaisissa reflektiohetkissä nousi kuitenkin esiin kristallinkirkkaana ajatus siitä, että valtaosa tapaamistamme hoitotyöntekijöistä teki työtään todella suurella sydämellä, sitoutuneesti ja motivoituneesti, potilaan tai asukkaan parasta ajatellen. Ja jos sairaanhoitajan keskimääräinen kuukausiansio Venäjällä on noin 650 euroa, ei raha taatusti ole ainoa työhön motivoiva tekijä. Aivan kuten tulkkimme Inna meitä evästi jo bussimatkalla Pietaria kohti ajaessamme: ”Koittakaa nähdä rapautuvien seinien sisään, siihen miten vaatimattomista puitteista huolimatta voidaan hoitaa hyvin.”

Ryhmässämme oli monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän edustajia: sairaanhoitajia, fysioterapeutteja, toimintaterapeutti ja koulukuraattori. Ryhmän heterogeenisuus mahdollisti erinomaisesti interprofessionaalisen oppimisen, kun jokainen toi yhteisiin keskusteluihimme oman ammattitaustansa ja työkokemuksensa kautta jäsentyneitä uusia näkökulmia. Totesimme myös sen, että Venäjällä eletään edelleen hyvin vahvaa kvantitatiivisen tutkimuksen valtakautta. Vaikka intensiivikurssin yksi teema oli laadullinen tutkimus, emme saaneet käytännössä lainkaan esimerkkejä siitä, miten kvalitatiivinen tutkimusote näkyisi Venäjällä. Opiskelijoidemme esityksiä Mechnikov Akatemiassa kommentoitiin ahkerasti ja heille esitettiin lukuisia kysymyksiä – kysymyksiä, jotka koskivat lähes yksinomaan lukuja ja määriä.

Kansainvälisyyden sisällyttäminen opetussuunnitelmiin tuo omat haasteensa etenkin näin aikuiskoulutuksessa, kun opinnot suoritetaan yleensä oman työn ohessa. Viettämämme viikko Pietarissa on mielestäni oivallinen esimerkki siitä, miten tämän tyyppisellä intensiivikurssilla voidaan mahdollistaa varsin monitahoinen kulttuurisen kompetenssin kasvun käynnistyminen. Intensiiviviikon myötä jokainen osallistuja sai huomata joutuneensa pohtimaan omia ennakkoluulojaan ja ajattelutapojaan; ymmärrys venäläisestä kulttuurista ja mentaliteetista syventyi ja avautui ainakin omalla kohdallani tavalla, joka voi toteutua vain oman kokemisen ja interprofessionaalisen oppimisen kautta

Intensiivikurssi on äärimmäisen antoisa ja upea, mutta eittämättä myös vaativa kokemus. Viikon tiivis aikataulu sekä kaikki aistit ja ajattelun äärimmilleen venyttävä kokemusmaailma saivat loppuviikosta aikaan jo ehkä jonkinlaisen ”ähkyn”. Totesimme yhdessä opiskelijoiden kanssa, miten vaativaa ja voimia vievää on aktiivinen kuuntelu, etenkin kun se tapahtuu uudessa ja jatkuvasti vaihtuvassa kulttuurisessa ympäristössä. Paluumatkalla olimmekin varsin yksimielisiä siitä, että tällaisen viikon lopullinen anti aukeaa varmasti vasta pidemmän ajan kuluessa. Opiskelijoilta kerättiin kirjallinen palaute intensiivikurssista eri vaiheineen. Asteikolla 1-5 opiskelijat arvioivat intensiivikurssin yleisarvosanaksi 4,3 ja jokainen heistä oli valmis suosittelemaan vastaavalle kurssille osallistumista toisille opiskelijoille.

Oli todella upea kokemus olla mukana sekä hoitotyön ammattilaisen että opettajan roolissa mukana Pietarin intensiivikurssilla. Sain koko prosessin aikana paljon uusia työkaluja opettajan työkalupakkiini, ja ymmärrykseni monilla opettajuuden osa-alueilla vahvistui ja laajentui. Sain tavata Pietarissa tapaamiamme yhteistyökumppaneita uudelleen nyt elokuussa 2012, kun he tulivat vastavierailulle Tampereelle. Minulla oli kunnia esitellä heille systemaattista kirjallisuuskatsausta laadullisena tutkimusmenetelmänä ja oli erittäin ilahduttavaa huomata, miten aidon kiinnostuneita he teemasta olivat.

Mieltäni lämmittää erityisesti myös se, että interprofessionaalinen ja kulttuurinen oppiminen jatkuu – seuraava ryhmä TAMKista lähtee kohti Pietaria lokakuussa 2012. Haluankin toivottaa hyvää matkaa kaikille intensiivikurssin osallistujille; ottakaa mukaan avoin ja vastaanottavainen mieli, joustava asenne ja paljon tilaa uusille ja rikkaille kokemuksille!




Teksti ja valokuvat: Hanna Hävölä