Opintomatka Pietariin 27.9-3.10.2015

Pietarin matka 27.9 -3.10.2015

Sunnuntai 27.9.2015

Kauan odotetun Pietarin matkamme ensimmäinen päivä oli syksyinen, mutta aurinkoinen. Lähdimme matkaan avoimin mielin. Matkustimme junalla ensin Tampereelta Tikkurilaan ja sieltä Allegrolla Pietariin eli Petersburgiin. Matka Tikkurilasta Pietariin kesti n. 3,5 tuntia. Meidän ryhmässä matkusti 3 opettajaa, tulkki sekä 20 opiskelijaa Tampereen ja Hämeen Ammattikorkeakouluista. Opiskelijat olivat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoita terveyden edistämisen, johtamisen ja kehittämisen sekä kriisi- ja katastrofityön koulutusohjelmista sekä mukana oli myös 2 perustutkinnon suorittavaa kätilöopiskelijaa. Pietarissa meitä oli bussi vastassa ja ”oma” kuljettaja Sasha, joka kuskasi meitä koko reissun ajan. Majoituimme hotelli Moskovaan, joka sijaitsee Pietarin keskustan tuntumassa. Samassa rakennuksessa sijaitsee mm. Prisma, josta täydensimme ruokavarastojamme (siellä oli paljon ihan suomalaista ruokaa ja suomalaisilla nimillä) ja kauppakeskus, jossa oli useita liikkeitä ja ruokapaikkoja sekä kahviloita. Lähistöllä oli myös metroasema, josta pääsi kätevästi metrolla kaupungin keskustaan.

Pietari on Venäjän toiseksi suurin kaupunki. Asukkaita on n. 5 miljoonaa. Pinta-alaltaan Pietari on tuplasti Helsingin kokoinen. Nevan rannalla sijaitseva Pietari on oikea kulttuurikaupunki, jossa on nähtävissä keisarillista loistoa ja historiallisia monumentteja. Pietarin kaupunki sai alkunsa v. 1703 Pietari Paavalin linnoituksesta, jonka alkuperäinen tarkoitus oli suojata kaupunkia ruotsalaishyökkääjiltä.

Nevski Prospekt on Pietarin pääkatu, joka on 4,5km pituinen.  Sen varrella on vieri vieressä tsaarien ajan upeita rakennuksia, moderneja kahviloita ja tyylikkäitä putiikkeja sekä useita komeita kirkkoja ja monumentteja. Pietarin sillat nousevat yöaikaan klo 2 ja 5 välillä, jotta laivaliikenne pääsee kulkemaan alitse.

Nevski Prospect                         Pietarin sillat 

Maanantai 28.9.2015

Ensimmäinen aamu valkeni Pietarissa puolipilvisenä ja koleana. Runsaan aamupalan jälkeen kello 9.30 bussi ja oma bussikuskimme, Sasha, tuli noutamaan meitä ensimmäiseen vierailukohteeseen kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan yksityiseen Samara yliopistoon. Matkalla yliopistoon saimme ensimmäisen kuvan kaupungista päivänvalossa.  Heräsi tunne ”että viihdymme ” täällä. Kaupunki näytti sateisesta harmaasta säästä huolimatta kauniilta, keski- Eurooppalaiselta kaupungilta kauniine siltoineen. Matka yliopistolle hotellilta kesti noin puoli tuntia. Matkan aikana meitä ohjeistettiin

venäläisistä käytöstavoista, johon ei kuulu vanhemman, hierarkiassa korkealla olevan henkilön halaaminen tai kätteleminen tervehtiessä. Venäjällä on edelleen kova arvohierarkia.

Perillä ylipistolla meidät otti vastaan dosentti Natalia Turkina ja ylipiston vararehtori Viktor. Ylipisto oli perustettu vuonna 1993 ja yliopistolla on eri toimipisteitä Moskovassa, Bulgariassa ja Moldovassa.  Ylipistossa on mahdollista opiskella sairaanhoitajaksi, lääkäriksi ja hammaslääkäriksi. Toimipiste, jossa vierailimme, oli vastaremontoitu ja tiloja ei vielä ollut avattu opiskelijoille. Natalia Turkina vastaa sairaanhoitaja koulutuksesta. Päivään päätteeksi meille näytettiin yliopiston tiloja.

    

                                           

Sairaanhoitajakoulutus Venäjällä on opistotasoinen koulutus mutta on siirtymässä samaan koulutusjärjestelmään Eurooppalaisen sairaanhoitajan koulutusjärjestelmän kanssa 1.11.2015. Vanha sairaanhoitajakoulutus kestään 2-3 vuotta joko suoraan lukiosta, jolloin koulutus on lyhempi tai suoraan peruskoulusta, jolloin koulutus on pidempi. Opiskelija valmistuu perussairaanhoitajaksi. Erikoistuminen tapahtuu työpaikalla esimerkiksi perioperatiiviseksi sairaanhoitajaksi erikoistuminen kestää 144 tuntia. 

Sairaanhoitajaksi sairaalaan Venäjällä voi hakea vanhalla opistoasteen tutkinnolla. Venäjällä ei ole korrektia puhua palkoista mutta kun saimme luvan kysyä ”ihan mitä vaan” rohkenin kysyä sairaanhoitajan palkasta, joka Venäjällä riippuu siitä missä päin Venäjää sairaanhoitaja työskentelee. Pohjois- Venäjällä palkat ovat korkeammat kuin muualla ilmasto-olosuhteiden takia. Myöhemmin saimme tietää, että perussairaanhoitajan palkka noin 15000 ruplaa eli noin 200 euroa eli suurin piirtein saman verran kun varasimme viikon matkalle käteistä, joka ei riittänyt kuitenkaan, vaikka yleinen hintataso Venäjällä onkin halvempaa kuin Suomessa. Kyllä Suomessa on hyvä olla sairaanhoitajana kaikesta huolimatta, vaikka hallitus suunnitteleekin hoitajien etuuksia koskevia leikkauksia. Venäjällä oli laskettu terveydenhuoltoalan palkkoja rutkasti kun piti maksaa olympialaiset.

Mielestämme päivä yliopistolla oli todella mielenkiintoinen ja antoisa. Mieleen jäi käyttäytymissäännöt, kuinka kohdata arvoasteikoiltaan koulutetumpi vieras henkilö ja mistä asioista saa puhua ja mistä ei. Venäjällä ei sovi puhua palkoista vieraan henkilön kanssa ja hierarkiassa korkeampaa henkilöä ei sovi kätellä tai halata vasta-aluksi. Tosin kuin Suomessa Venäjällä ollaan hyvin ylpeitä arvostaan ja asemastaan. Päivä loppui reflektioon hotellila, jossa kävimme päivää läpi.

Reflektion jälkeen suuntasimme tutustumaan kaupungin keskustaan. Kävimme mm. syömässä Nevski Prospektilla ”Nevskillä” sijaitsevassa italialaisessa ravintolassa. Ruoka ravintolassa on halpaa n. 5-7 euroa sisältäen ruokajuoman. Ihastuimme kaupunkiin enemmän. Nevski Prospekt on Pietarin pääkatu, ostoskatu, jossa on paljon myös paljon ruokaravintoloita. Tunnelma oli kuin Champs Elyseellä Pariisissa valaistuneineen rakennuksineen. Matka hotelliltamme ”Nevskille” taittui nopeasti edestakaisin metrolla jonka hinta oli 31 ruplaa per suunta eli noin 0,50 euroa. Ensimmäinen päivä päättyi lasilliseen kuohuvaa hotellimme alakerrassa sijaitsevassa ravintolassa ja tunteeseen että ”täällähän on kivaa, tännehän voisi vaikka kotiutua”.

29.9.2015

Toinen aamu Pietarissa valkeni kylmänä ja puolipilvisenä. Aamupalan jälkeen bussikuskimme Sasha nouti meidät hotellista kello 9.30 ja suuntasimme kohti Inkerinmaata lähelle Suomen rajaa maaseudulle. Matka kesti tunnin ja meidät otti vastaan ”välskärinä” yksin toimiva Olga Matveeva. Välskäri on sekä sairaan- että terveydenhoitaja, joka tekee hoidontarpeen arviointia, antaa ensihoitoa, hoitaa kaikenikäisten neuvolavastaanottoa ja tarvittaessa lähettää eteenpäin (hänen luo tullaan ensin). Hän tekee myös kotikäyntejä. Asiakkaita välskärillä on vauvasta vaariin. Olga Matveevan asiakaskuntaan kuului 7 kylän asukkaat. Välskärin työ on hyvin itsenäistä, koska hän työskentelee yksin.

Meidät vietiin neuvolamaiseen taloon, jossa oli huoneita eri toimenpiteille mm. toimenpidehuone odottaville äideille aivan iv-tiputukseen asti. Välskärinä toimiva Olga hoitaa tämän kaiken työmäärän itsenäisesti terveysneuvonnasta lääkemääräykseen asti. Tämä työ ja asiakasmäärä herätti meissä ihmetystä kuinka yksi ihminen jaksaa tämän kaiken, kuka häntä tuuraa lomien ajan ja miten tapahtuu seuraavan perehdytys ”suuriin saappaisiin”?

                     

(Olga Matleeva vas)

Olgan vastaanotolta matkamme jatkui yksityiseen vanhainkotiin, nimeltään Sofiskaya Urba, joka sijaitsi isolla luomutilalla. Vanhainkodin yhteydessä oli maatila ja ortodoksinen kirkko. Vanhainkodin puitteet olivat hulppeat ja kyseessä ei todella ollut mikään tavallinen vanhainkoti vaan oikein luksuskartano.

Vanhainkoti toimii oikeastaan palvelutalona, intervalli- ja kuntoutuspaikkana, jossa on 28 asiakaspaikkaa. Vanhainkodissa asiakas voi ostaa erilaisia hoito- ja hoivapalveluja kauneudenhoito palveluihin asti. Asukkaiden keski-ikä on 75 vuotta. Hoitomaksu on 5600 ruplaa kuukaudessa eli 80 euroa. Täällä järjestetään myös kesäisin lastenleirejä.

Vanhainkodin erikoisuus on luomuruoka ja hyvä yksilöllinen hoito. Hoitohenkilökunta on nuorta iältään n. 30 vuotta ja hoitoperiaatteena on kuntouttava työote. Vierailu tässä luksus palvelutalossa oli kerrassaan ainutlaatuinen, sillä mieleemme tuli vierailu palatsissa eikä vanhusten palvelutalossa. Lisäksi palvelutalossa on oma radioasema ”Pension FM.” Vieraanvaraisuus on Venäjällä erittäin tärkeää. Palvelutalossa meille tarjottiin teetä ja asukkaiden tekemiä leivoksia. Palvelutalosta jäi mieleemme ”yltäkylläisyyden” tunne luksuksesta ja jäimme pohtimaan, että voiko asiat todella olla näin hyvin. Rahoitusasiat jäivät vähän mietityttään, että millä tämä kaikki maksetaan kun asiakaspaikkoja on niin vähän ja vuorokausimaksu on pieni?

Palvelutalosta voi lukea lisää sivuilta www.fundsofia.com.

(Palvelutalo)                                                                               (Teepöytä katettuna)

Palvelutalossa vierailun jälkeen vierailimme ortodoksisessa kirkossa. Ortodoksit on Venäjällä yleisin uskonto, johon kuuluvat mm. suitsukkeiden tuoksut, ikonit ja kynttilän sytyttäminen edesmenneille läheisille. Ortodoksisessa kirkossa vierailussa on hyvä muistaa hiusten peittäminen huivilla ja valokuvaamisluvan selvittäminen

kirkossa etukäteen.

(”Maatuskat”)                                                                    

(”Ortodoksikirkko sisältä)

Kirkossa vierailun jälkeen vierailimme palvelutalon yhteydessä olevalla luomutilalla, jossa kasvatettiin luomuvihanneksia, kanoja ja kaneja (kaninliha on kuulemma kevyttä ja vähärasvaista vanhuksille, itseäni se vähän kauhistutti kun itselläni on kani lemmikkinä). Tilalla oli myös hevostalli, jossa oli viisi hevosta. Hevosia käytettiin mm. ”terapiahevosina".

Päivä oli erittäin antoisa mutta raskas. Reflektion jälkeen hotellissa päivä oli ehtinyt vaihtua iltaan. Iltaohjelmaan toisena iltana kuului KHL:n jääkiekkopeli parin metropysäkin päässä olevassa jäähallissa, Jääpalatsissa. Vastakkain pelaamassa oli Pietarin oma joukkue SKA ja Latvian Dynamo. Valitettavasti vieras joukkue voitti. Liput hankimme paikanpäältä ja hinta oli 1000 ruplaa eli n. 14 euroa. Kokemus oli kaikesta huolimatta mahtava ja antoi uusia voimia seuraavaan päivään.

30.9.2015

Keskiviikkoaamu valkeni aurinkoisena. Bussi tuli hakemaan meitä hotellilta kello 9.00 ja taas mentiin. Suuntana meillä oli julkinen palliatiivisen hoidon osasto Nikolskoe, joka sijaitsi kaupungin ulkopuolella noin tunnin ajomatkan päästä Pietarin keskustasta. Perillä meidät otti vastaan osastonhoitaja Maria Nazarova.

Palliatiivisen hoidon osasto oli uusi, helmikuussa 2015 avattu osasto. Osastolla oli 30 potilaspaikkaa. Osastolla hoidetaan saattohoidon lisäksi vammautuneita, muistisairaita ja potilaita, joilla oli jokin neurologinen sairaus. Osasto oli kaksikerroksinen mutta toista kerrosta meille ei esitelty. Osastolle tullaan lääkärin lähetteellä. Osastolla työskentelee kaksi lääkäriä, joista toinen on erikoistunut saattohoitoon ja toinen on yleislääkäri. Lisäksi osastolla työskentele kahdeksan sairaanhoitajaa ja kahdeksan lähihoitajaa, joista neljä on erikoistunut sairaanhoitajan apulaiseksi. Apulaiset auttavat sairaanhoitajaa mm. verenpaineen mittauksessa, haavanhoidossa sekä laboratoriokokeiden ottamisessa.

Mielestämme osasto oli hyvin siisti ja huoneet olivat viihtyisät. Mieleemme tuli ihan suomalainen sairaalaosasto. Osaston asiakkaat olivat omissa vaatteissaan. Omien vaatteiden käyttö perustuu yhteistyöhön omaisten kanssa. Tulevaisuudessa maksullisten osastojen määrä tulee kuitenkin lisääntymään.

(Palliatiivisen hoidon osasto)  

  (Sairaanhoitaja oppilaitos)

Iltapäivällä matkamme jatkui sairaanhoitaja oppilaitokseen Tosnoon. Siellä meidät otti vastaan koulun rehtori Natalia Pavlova. Sairaanhoitajaoppilaitos toimii Venäjällä sairaalan yhteydessä, koska oppilaitos haluaa kouluttaa työntekijöitä sairaalaan. Runsaan kahvitarjoilun jälkeen tapasimme koulun opiskelijoita. Opiskelijat olivat iältään n.16 -18 -vuotiaita. Oppilaitoksessa pidimme myös esitelmät omista työpaikoistamme ja opinnäytetöistämme. Lisäksi kuuntelimme myös opiskelijoiden esitelmiä. Mielestämme iltapäivä Tosnossa oli kovin ainutlaatuinen ja antoisa kokemus. Myös täällä oltiin hyvin vieraanvaraisia ja kahvipöytä oli katettu makeilla leivonnaisilla ja suklaakonvehdeilla. Makeanhimo on tullut kyllä tyydytettyä ja välillä kaipaisi jotakin suolaista. Onneksi repussa oli eväänä suolakeksejä.

                                                                 

Perillä hotellissa olimme myöhään ja olimme kovin väsyneitä antoisasta päivästä. Kävimme syömässä hotellin yhteydessä sijaitsevassa kauppakeskuksessa, italialaisessa ravintolassa. Meistä oli huvittavaa, kun totesimme, että Venäjällä suomalaiset saavat ruoka-annoksensa viimeisenä.

1.10.2015

Torstaina pidimme aamulla reflektion hotellilla, jonka jälkeen oli muutama tunti ”omaa aikaa”. Kävimme syömässä paikallisessa ”mäkkärissä” ja kiertelimme kaupungilla shoppailemassa. Iltapäivällä lähdimme kiertoajelulle bussilla. Katselimme bussin ikkunasta upeita nähtävyyksiä ja pysähdyimmekin jossakin kohtaa ottamaan kuvia, tosin sateisen ja harmaan päivän vuoksi kuvaaminen oli hieman haasteellista.  Kadut Pietarissa ovat saaneet nimensä siitä, mitä sinne on rakennettu tai ketä siellä on asunut, esimerkiksi miljonäärin kadulla asuu miljonäärejä.

Kiertoajelun aikana ajoimme Eremitaasin ohi (sinne emme tällä matkalla päässeet paremmin tutustumaan). Eremitaasissa on nykyisin yksi maailman suurimmista taidekokoelmista, joka sisältää mm. Leonardo da Vincin ja Michelangelon mestariteoksia. Eremitaasi sijaitsee talvipalatsissa.

 (Talvipalatsi)

Ajoimme myös verikirkon ohi, joka tunnetaan myös nimellä ”kirkko veren päällä”. Se on Pietarin tunnetuimpia maamerkkejä. Se on rakennettu muistomerkiksi paikalle, jossa Venäjän tsaari Aleksanteri II murhattiin 1881. Kirkko rakennettiin 1907 Aleksanteri III:n toimesta isänsä muistoksi. Sen restaurointi aloitettiin 1980-luvulla ja se avattiin yleisölle 1997. Se on 81 metriä korkea ja siinä on 9 kupolia. Kirkon sisällä on mm. 7500m2 mosaiikkia.

 (Verikirkko)

Muita nähtävyyksiä, joita matkamme varrella saimme ihailla, olivat esim. Pietari Suuren kirkko, kesäpuisto, Troitski-silta, jonka ranskalaiset rakensivat lahjaksi venäläisille, Pietari Paavalin linnoitus, joka on rakennettu ensin puusta ja sitten kivestä ja on peräisin vuodelta 1703 sekä Petra Palaskin linna, jonne koko Romanovin suku on haudattu sekä Iisakin kirkko, Venäjän suurin kirkko, jonka Pietari Suuri rakennutti 1710 ja se tuhoutui täysin tulipalossa.  Nykyinen Iisakin kirkko on otettu käyttöön v. 1858. Iisakin kirkon rakennustyöt kestivät 40 vuotta. 

 (Iisakin kirkko)

Illalla olimme varanneet liput Mariinski-teatteriin, joka on yksi maailman arvostetuimmista ooppera- ja balettitaloista. Siellä on esitetty mm. Tsaikovskin ja Prokofjevin teoksia. Baletti esitys oli nimeltään Anna Karenina. Esitys oli upeaa balettia ja kaunista musiikkia, todellinen taidonnäyte, jota oli ilo katsella, upea elämys kaiken kaikkiaan. Anna Karenina on venäläisen kirjailijan Leo Tolstoin romaani, joka kertoo kahdesta romanssista Anna Kareninan ja kreivi Vronskin traagisen lemmen tarinan ja toiseksi Konstantin Levinin ja Kitty Stserbatskin onnellisemman tarinan.

(Mariinski Teatteri)                                  

                                                                                                   

2.10.2015

Perjantaina lähdimme aamulla bussilla Pietarhoviin eli Petergofiin. Pietarhovi sijaitsee suomenlahden rannalla n. tunnin ajomatkan päässä hotellilta. Se on kokoelma ylellisiä palatseja, suihkulähteitä ja kauniita puutarhoja. Pietari Suuri rakennutti palatsin 1714, hän halusi luoda alueen, joka muistuttaisi Ranskan Versaillesia. Alue oli todella upea kauniine puistoineen, muistomerkkeineen sekä suihkulähteineen. Päivä oli hieman viileä, mutta onneksi ei satanut vaikka ostinkin kauniin Petersburg sateenvarjon varalle.

  

(Pietarhovi)

Palattuamme Pietarhovista poikkesimme ruokailemassa perinteisessä venäläisessä ravintolassa, jossa tietysti tilasimme perinteistä venäläistä ruokaa eli borsch -keittoa ja kalaa. Ruoka oli todella hyvää ja paikka oli tunnelmallinen.

                                                             

Hotelliin palattuamme, meillä oli vielä reflektio kuluneen päivän tapahtumista ja sen jälkeen ajoimme vielä metrolla kaupungin keskustaan tekemään viime hetken ostoksia. Illalla kävimme vielä hotellin ylemmässä kerroksessa ihailemassa maisemia ja tapaamassa ryhmäläisiämme. Viikon aikana oli mukava tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia ystäviä.

3.10.2015

Lauantaina aamulla kävimme vielä pikaisesti ostamassa muutamia matkamuistoja kotiin vietäväksi. Kävimme myös tutustumassa hotellin vastapäätä olevaan luostariin. Luostariin sisäänpääsy oli 300 ruplaa. Luostarivierailuun kuului lautasellinen Borch –keittoa, jonka hinta meni hyväntekeväisyyteen. Luostarin hautausmaalle on haudattu Venäläisiä kuuluisuuksia mm. Tsaikovski. Tämän jälkeen starttasimme kohti Suomea monta elämystä ja kokemusta rikkaampana.

Mielestämme opintomatka oli mielenkiintoinen ja antoisa ” once into lifetime”. Saimme nähdä ja kokea venäläistä kulttuuria, oppia venäläisestä koulutusjärjestelmästä ja tutustua venäläisiin sairaaloihin ja kouluihin, syödä venäläistä ruokaa ja tutustua paikallisiin ihmisiin. Nähtävää oli laidasta laitaan, köyhemmän väestön asuinaluetta sekä rikkautta ja loistoa. Kaikki tämä herätti ajattelemaan, kuinka hyvin meillä onkaan kaikki täällä Suomessa.

Rina Juntunen & Marja Teuho

Terveyden edistäminen YAMK 2015

Opintomatka Pietariin 27.9.- 3.10.2015

Ajatuksia Pietarin opintomatkalta 27.9. - 3.10.2015

 

Reilusti yli vuosi sitten minulta kysyttiin ensimmäisen kerran, haluaisinko lähteä lyhyeen vaihtoon Venäjälle. Halusin, mutta en juuri tuolloin. Kului vuosi ja asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi. Nyt hain itselleni uuden passin.

 

 

Etsitkö kokemuksia? Kovin kauas ei sen vuoksi tarvitse lähteä. Suomen itäinen raja kannattaa kuitenkin ylittää, jotta näet ja ennen kaikkea koet asioita, jotka antavat paljon ajattelemisen aihetta suomalaisen sairaanhoitajan arkeen. Ei muuta kuin passi mukaan ja Allegron kyytiin monien ennakkoluulojen kera.

 

Viikkoon Pietarissa mahtui monenlaisia vierailukohteita sosiaali- ja terveysalalta. Ja matkaseurueen koostuessa suomalaisista kanssasisarista, suomalaisista sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista, pystyi olemaan varma, että matkasta tulisi upea vaikka itäistä rajaa ei ylitettäisikään. Se kun myös kävi mielessä Allegron kyydissä istuessa.

Mielessä pyörii paljon ajatuksia matkasta ja vähitellen niitä on alkanut ymmärtää. Silti osalle asioista en varmaankaan koskaan saa sellaista vastausta kuin haluaisin.

Venäläiset nuoret, jotka haaveilevat sairaanhoitajan ammatista, saavat mahdollisuuden opiskella hyvän peruskoulutusmenestyksen ansiosta sairaanhoitajaksi ilmaiseksi. Jos koulumenestys ei ole riittävä, opinnoistaan voi joutua maksamaan itse jopa 10000 euroa vuodessa. Ensimmäiseksi mietin, että miten omat vanhempani olisivat pystyneet kustantamaan minulle tuon hintaisen koulutuksen. Venäläinen koulutusjärjestelmä tuntui suomalaisesta muutenkin kovin monimutkaiselta. Päällimmäisenä ajatuksena mieleen jäi venäläisestä koulutuksesta tavallaan sen ehdottomuus. Jos putoat koulutusuran kelkasta jossain vaiheessa, niin kyytiin on hyvin vaikea päästä takaisin ainakaan ilman rahaa. Yksityisessä yliopistossa vieraillessa moni meistä suomalaisista hymähti, kun selvisi että yli 35-vuotiaat tutkinto-opiskelijat ovat todella harvinaisia Venäjällä. Toisaalta venäläinen eläkejärjestelmä suosii pitkän työuran tehneitä ihmisiä. Naisten eläkeikä on 55 vuotta ja miesten 60 vuotta. Jotta saat hyvän työeläkkeen, sinulla pitää olla 30 vuoden työura takana. Helpolla vähennyslaskulla voi todeta, että ei siinä montaa kertaa pysty ammattia vaihtamaan. Mikä taas Suomessa tuntuu olevan jonkinlainen trendi. Ehkä tässä meillä suomalaisilla voisi olla jotain opittavaa. Miksi haalimme itsellemme kaikkea, vaikka voisimme keskittyä vain yhteen asiaan?

Suomessa on pulaa hoitotyöntekijöistä ja lääkäreistä maaseudulla. Jos nuorena hoitajana haluat lähteä töihin maaseudulle, niin ilman ihmetteleviä kysymyksiä et sinne pääse lähtemään. Miksi et menisi töihin yksityiselle sektorille, jossa voisit hoitaa jotain erikoisalaa? Itsekin olen tuota joskus miettinyt. Miksi en työskentelisi pienessä terveyskeskuksessa maaseudulla, jonne voisi tulla potilaita laidasta laitaan ja vauvasta vaariin. Vastuu, suuri vastuu, osaamisen on oltava laajaa. Tällaiseen suuren vastuun ottaneen henkilön tapasimme Bogin kylässä, jossa välskäri Olga hoiti kylänsä asukkaat vauvasta vaariin. Olga itse koki työnsä tärkeäksi ja hänestä todella pidettiin. Olgan tapaamisesta jäi päällimmäisenä mieleen hänen työnsä haavoittuvuus. Entä jos Olgalle sattuu jotain? Kylä tuntui elävän hetkessä, mikä oli ihailtavaa tässä kiireisessä elämässä. Olga kuitenkin tarjosi kylän asukkaille hyvää ja aitoa hoitoa, jossa eivät päällimmäisenä asiana olleet tietojärjestelmät vaan läsnäolo potilaan kanssa. Tai ainakin tällainen tunne minulle jäi. Oliko se sitten aitoa? En tiedä, mutta ainakin haluan uskoa niin.

 

Olgan työhuoneesta ei löytynyt tietokonetta. Tässä vaiheessa suomalainen sairaanhoitaja olisi hipsinyt kahvihuoneeseen, kun MITÄÄN ei voi tehdä. Mutta kunnon työtuoli löytyi huoneesta. Yksi huomionarvoinen seikka olikin, että hoitajien hyvinvoinnista huolehdittiin. Tästä olin positiivisen yllättynyt, mutta silti epäileväinen totuudesta. Peilaan ehkä liikaa suomalaiseen hoitokulttuuriin.

Jos on paljon eroja, niin paljon on myös yhtäläisyyksiä. Tässä lastenneuvolahuoneessa lapsia tervehtivät Pikku Myy ja Tiku (vai Taku :)). Pikku Myyllä on kenties ollut hieman huonompi aamu ilmeestä päätellen. Näihin Pikku Myyn kaltaisiin ihmisiin saattoi Venäjällä törmätä myös asiakaspalvelutehtävissä. Ja yleensä se ei ollut se suomalainen osapuoli. Tähän yritimme saada selvyyttä, mutta venäjän kulttuuria enemmän tunteva tulkkimme arveli sen johtuvan ihmisten kielteisestä asennoitumisesta työhönsä. Jos Suomessa sairaanhoitaja tai muun ammatin edustaja saapuu työpaikalleen samanlainen negatiivinen ilme kasvoillaan, niin voi olla että sillä ei Suomen työmarkkinoilla pitkälle pääse.

 

 

Kun suomalainen sosiaali- ja terveysalan ammattilainen lähtee Pietariin katsomaan venäläistä klassikkoa Anna Kareninaa balettina, niin tottakai teoksen juonesta pitää ensin laatia mind map. Onko tämä sitä suomalaisuutta? Miksemme voisi vain antautua ja ottaa baletista irti sen, mitä voimme ilman ennakkokäsitystä. Tekisi hyvää myös sairaanhoitajalle. Meidän pitäisi ottaa ihminen vastaan ihmisenä ja unohtaa hoitotilanteesta kaikki muu epäolennainen.

 

идём, идём! Mennään, mennään! Venäläisillä on aina kiire. Ei, se vain tuntuu meistä kiireeltä. He haluavat hoitaa asiat tehokkaasti. Pietarin pääkadulla Nevski Prospektilla kävellessä kiire unohtuu. Voit olla ihmisjoukossa osa muita. Pystyt luomaan kiireen tunnun itsellesi, jos haluat. Samaan ilmiöön olen törmännyt niin monesti myös työelämässä. Voisimmeko joskus pysähtyä ja miettiä, mikä todella on kiireen arvoista? Uskon, että huomaavainen sana läheiselle tai lämmin ele voittaa kiireen. Venäläisessä vanhainkodissa annettiin puheenvuoro iäkkäälle mieshenkilölle, jonka sanat antoivat meille kaikille paljon enemmän kuin sama aika, joka olisi käytetty esimerkiksi kiinteistön esittelyyn. Tai ainakin minä sain siitä enemmän ajattelemisen aihetta kuin meille kauniiksi katetusta kahvinurkkauksesta. Joka myös toki oli kaunis.

 

Tämän kahvipöydän äärestä palasin suomalaiseen junaan ja sain juoda hyvää kahvia. Mielestäni Kulta Katriina pahvimuki oli jopa nätimpi kuin nämä kuvassa olevat posliinikupit, joista saimme nauttia teetä. Jotenkin nämä tuntuivat niin epätodellisilta.

Kotona minua odottivat lapset, joista yksi kysyi minulta tuliaismaatuskoja ojentaessani, että missä ne oikeat tuliaiset ovat? Niinpä.

 

Nina Huhtala

sairaanhoitaja, yamk-opiskelija

Sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen koulutusohjelma

Tampereen ammattikorkeakoulu

Opintomatka Pietariin 27.9.- 3.10.2015

Pietarin opintomatkalle osallistui Tampereen ammattikorkeakoulun terveyden edistämisen yamk-opiskelijoita, sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen yamk-opiskelijoita, kätilö amk-opiskelijoita sekä yliopettajat Varpu Lipponen ja Paula Stenfors. Opintomatka toteutui yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan kriisi- ja katastrofityön kehittämisen ja johtamisen yamk-opiskelijoiden sekä yliopettaja Ulla Peltosen kanssa. Venäjän kielen tulkkina toimi Raisa Kantola. Opiskelijavaihdon rahoitti Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO.

”The house for elderly people” Sofijskaya Usadba (www.fundsofia.com) on ortodoksikirkon omistama hoitokoti loisteliaan kauniissa kirkko- ja kartanomiljöössä Pietarin maaseudulla. Hoitokoti tarjoaa ikääntyville henkilöille mahdollisuuden joko vakinaiseen asumiseen tai määräaikaiseen hoitojaksoon, kuten kuntoutumiseen, virkistäytymiseen tai omaishoitajan loman aikaiseen hoitoon.

Ortodoksiseen hoitokotiin ovat tervetulleita kaikkien uskontokuntien edustajat. Asiakkaaksi voivat tulla myös Venäjän ulkopuolella asuvat henkilöt. Vuorokausihinta on noin 80 € ja se sisältää asumisen, ruoka-, sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelujen lisäksi vapaa-ajan palvelut, kuten kauneushoitola-, kampaamo-, kahvila-, hieronta- sekä musiikki- ja aromaterapiapalvelut. Elokuvateatteri, liikunta- ja kuntosali ovat myös asiakkaiden käytössä.

Henkilökunnalla on mahdollisuus pysähtyä asiakkaan vierelle.Tarjolla on lepoa ja rauhaa, sekä hiljaista läsnäoloa sitä kaipaavalle ja arvostavalle.Asiakas kohdataan yksilönä sekä hänen toiveensa ja erityistarpeensa huomioidaan. Hoito- ja kuntoutussuunnitelmassa asiakkaan persoonallisuus, elämäntarina, harrastukset ja ammatti huomioidaan sekä hänen periaatteitaan ja uskonnollista vakaumustaan kunnioitetaan.

Kuntouttava ja aktiivinen asenne ikäihmisen elämään näkyy kaikessa toiminnassa. Vierailumme aikana hoitokodissa vietettiin Ranskan teemaviikkoa, jolloin henkilökunnan pukeutuminen, ruokalista ja vapaa-ajan vietto rakentui teema-aiheen ympärille. (Kuva: Marianna Roine)

Virikkeellisen motivoinnin työkaluksi on hoitokodissa luotu oma ”valuutta”, esimerkiksi asiakasta aktivoidaan ulkoilmaan päiväkävelylle, leipomaan tai hillon valmistukseen maksamalla hänelle ”palkkaa”, jolla asiakas voi ”ostaa” haluamiaan palveluja, kuten kauneus- tai kahvilapalveluja. (Kuva: Marianna Roine) 

Terapiaeläiminä hoitokodissa toimivat kalat, kissat ja hevoset ovat hyvän hoidon kohteena. Hoitokodilla on luomumaanviljelyä, luomukasvimaa,puutarha, hunajatuotantoa sekä hevostalli, joissa yhdessä henkilökunnan kanssa ikäihmiset voivat omien voimavarojensa ja halukkuutensa mukaan toimia ja työskennellä. (Kissakuva:Satu Punkari)

Hoitokoti tekee yhteistyössä asiakkaan omaisten kanssa. Omaiset voivat asua haluamiaan ajanjaksoja hoitokodissa ja yleistä onkin yhteisten juhlapäivien vietto Sofijskaya Usadbassa. Suosittuja ovat lapsien ja ikäihmisten yhteiset leirit, joilla tutustutaan maaseudun elämään. Alueella on helikopterikenttä, jota hoitokodissa vierailevilla omaisilla on mahdollisuus käyttää. Varakkaiden pietarilaisten perheiden lisäksi paikalliset hyväntekijät tukevat taloudellisesti hoitokodin toimintaa.

"Hoitokodin kahvisalongissa karismaattisesti ikääntynyt herrasmies astuu keskuuteemme. Kohteliaasti ja pehmeällä englanninkielellä hän esittelee itsensä ja kertoo elämästään Sofijskaya Usadbassa. Hän hengittää rauhallisesti ja hänen kauniit sanansa soljuvat kiireettömästi. Hän kertoo olevansa etuoikeutettu, koska voi elää elämänarvoista vanhuutta turvallisen yhteisön jäsenenä ja koska hänellä on iästään huolimatta mahdollisuus kokea yhä voimakasta elämännälkää. Pyyhin salaa kyyneleitä - tämän tunten säilön kiitollisena sydämeeni." 

Näin Sofijskaya Usadbassa alueen ja sen 

rakennusten loisteliaan arkkitehtuurisen kokonaisuuden sekä perinteikkään historian. Ymmärsin työmäärän, jolla kauniin valkoiset seinät ovat rakennettu ja restauroitu sekä pellot ja puistot raivattu.

Kohdistin katseeni ja havaitsin esteettisesti kauniiden sisustuselementtien lisäksi sitoutuneen ja ahkeran henkilökunnan, innovatiivisen ja motivoituneen esimiehen, vastuullisen ja arvoihin, asenteisiin ja päämääriin sitoutuneen moniammatillisen yhteistyön sekä silminnähden tyytyväiseltä ja onnelliselta vaikuttavan asiakaskunnan. Häikäistyin, ihastuin ja tulin vaikuttuneeksi.

"Palattuani maaseudun ja Sofijskaya Usadban idyllistä harmoniasta takaisin Pietarin keskustaan huivipäinen, hampaaton pietarilaismummo paksuissa villasukissaan kerjäsi majapaikkani edustalla. Syksyinen kostea ja kylmänkolea viima puhalsi sisään sieluuni.
Ja taas aikuista naista itketti."

Osasin ehkä etukäteen aavistella, millaisia tunteita matka Pietarin sosiaali- ja terveysalan toimintojen moniväriseen ja -sävyiseen kirjoon saattaisi itsessäni herättää. 
Ikäihmisten mahdollisuudet selviytyä arjesta niukkuuden kipurajoilla ja samalla hetkellä toisaalla yltäkylläisyyden loisteessa. - Kyllä, ristiriitaisten kokemusten herättämät tunteet hämmensivät minua.
Kotisohvalla oivalsin, että varat, jotka Pietarin varakkailta hyväntekijöiltä ohjautuvat eliittihoitokodin asukkaiden hyväksi, eivät koskaan löytäisi tietään puutteessa ja köyhyydessä asuvien vanhusten luokse. 



Muutos, joka alkaa asenteista tarvitsee edelläkävijänsä - myös meillä hyvinvointisuomessa. Taloudellisen resurssien lisäksi merkityksellisiä ovat asenteelliset resurssit. Yksilöä kunnioittava arvostus ja aito läsnäolo tukevat elämän tarkoituksellisuuden kokemusta ja arjen elämyksellisyyttä - ja ehkäisevät yksinäisyyttä ja sen kerrannaisseurauksia. 

Miten hyvä onkaan ikääntyä turvallisessa ja välittävässä yhteisössä - ja yhteisöllisesti!

"Auringonsäteitä Nevan aalloilla, loisteliaan mahtipontisia kirkkoja ja palatseja, kansainvälisiä kiitospuheita, suuria elämäntarinoita, korkeakulttuuria, kultaista ähkyä, sielun sivistystä, herkistymistä, kiitollisutta ja kyyneleitä - 
sekä sosiaali- ja terveysalan toiminnan moniväristä ja -sävyistä kirjoa."

Opintomatka mahdollisti sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen (14YSOTE) yamk- tutkintoa opiskelevan kätilö-terveydenhoitaja Eija Aron kokemuksellisen elämysmatkan Pietariin 27.9- 3.10.2015.

Opintomatkat

Opintomatka Pietariin 28.9.–4.10.2014

Laukku pakattu, passi kaulapussissa, rublia taskussa ja junalippu Tikkurilaan. Niin alkoi Cimon rahoittama opintomatka Pietariin miltei kahdenkymmenen muun naisen kanssa. Joukkomme koostui Tampereen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden Terveyden edistämisen koulutusohjelman opiskelijoista ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun toisen vuoden Kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelman opiskelijoista sekä koulutusohjelmien yliopettajista. Joukkoon mahtui laaja-alaista osaamista, erilaisissa työympäristöissä kasvaneita ammattilaisia sosiaali- ja terveysalalta.

Matkalla tutustuimme Pietarin alueella erilaisiin terveydenhuollon toimijoihin. Opintomatkan isäntänä toimi Samaran yliopisto ja heidän dekaani oli suunnitellut opintomatkamme sisällön. Opintomatkaa voisi kutsua intensiivikurssiksi, jonka aikana esittelimme omaa työtämme, pohdimme henkilökohtaisia valmiuksiamme kansainvälisellä työkentällä ennakkotehtävänä tehdyn europass cv:n kautta. Reflektoimme yhdessä tutustumisten ja kokemusten kautta nousevia ajatuksia Suomen ja Venäjän terveydenhuollon organisaatioiden, toimintamallien ja hoitotietämyksen eroista ja mahdollisuuksista. Matka tarjosi myös upean mahdollisuuden tutustua venäläiseen kulttuuriin muun muassa ruuan, baletin ja erityisesti arkkitehtuurin kautta.

Lumoava Pietari

Opintomatkan aikana vieraaseen kulttuuriin ja toisenlaisiin toimintamalleihin tutustumalla heräsin arvioimaan myös omia työskentelytapoja ja työyhteisön toimintakulttuuria eri näkökulmasta. Vertailemalla Suomen ja Venäjän terveydenhuollon ja sairaanhoidon eroavaisuuksia löysin mahdollisuuksia kehittää omaa työskentelyä ja pohdin omia arvoja ja asenteita työtä, toimintamalleja ja työyhteisöjä kohtaan.

Yhtenä vierailukohteemme oli Pietarissa toimiva ensihoidon tutkimusinstituutti. Meidät otti vastaan sairaalan ylihoitaja, joka toimi koko sairaalan ylilääkärin ”oikeana kätenä”. Jälleen kerran vastaanotto oli sydämellinen ja vieraanvarainen. Meidän koko vierailu sai ystävällisen ja avoimen vastaanoton eri osastoilla, tavoilla, mikä ei olisi kenties Suomessa mahdollista. Vierailukohteemme sairaala oli erikoistunut ensiavun ja ensihoidon tutkimiseen ja kehittämiseen. He olivat hyvin ylpeitä ammattiosaamisestaan ja heistä huokui halu kehittyä ja vahvistaa osaamistaan.

Päivässä puhuttelevaa oli henkilöstön ammattiylpeys ja halu kehittää ammattitaitoaan. Jäin pohtimaan kuinka sääli on, että Suomessa vähättelemme usein työtämme tai kuinka paljon törmäämme muutosvastarintaan työn kehittämisestä puhuttaessa. Ehkä ylemmän johdon tulisi näkyä enemmän työpisteillämme, erityisesti johdon näkymättömyys tulee esiin itsenäistä työtä tekevien työntekijöiden kohdalla mm. avopalveluissa ja terveysneuvonnan palveluissa, tällöin ohjeistukset tulevat vain sähköpostilla tai lähiesimiehen kautta koko työyhteisön kokouksissa. Kehittämisen kohteita, tavoitteita ja merkitystä tulisi enemmän avata, jotta työntekijöiden suhtautuminen voisi olla avoimempaa oman toiminnan arvioimiselle ja uudistamiselle. Merkityksellisyyden kautta voitaisiin saada työntekijät motivoitumaan pitkäkestoiseen kehittämistyöhön. Tarvitaan pysähtymistä, väliarvioita ja palautetta tehdystä työstä, näkyviä tuloksia, jotka rohkaisevat jatkamaan kehittämistyötä ja tai korjaamaan suuntaan toimimattomista käytänteistä.

Ensiavun tutkimusinstituutti

Viimeisenä opintomatkamme kohteena vierailimme Pietarin keskustassa sijaitsevassa kuntoutussairaalassa, Sairaala nro. 46, joka oli reilun vuosikymmenen erikoistunut sotaveteraanien kuntouttamiseen. Kuntoutussairaalan ilmapiiri oli kutsuva ja lämminhenkinen, sairaalan johto, työntekijät ja jopa potilaat toivottivat meidät tervetulleiksi hymyillen. Meille esiteltiin avoimesti sairaalan tiloja ja kerrottiin heidän toteuttaman kuntoutustyön periaatteista. Sain itse olla mukana ryhmässä, jota kierrätti sairaalan apulaisylilääkäri. Hänen vuorovaikutus suhteessa alaisiin sai pohtimaan suomalaista johtamisstrategiaa ja sen kehittämismahdollisuuksia.

Johtaja kertoi alaistensa työstä antaen heille samalla paljon positiivista palautetta. Ilmeet, eleet ja kosketus, kertoivat hyvin läheisestä ja vuorovaikutuksellisesta suhteesta esimiehen ja alaisen välillä. Apulaisylilääkäri kertoi esimiehenä luottavansa alaisten osaamiseen. Hänen mukaansa venäläisessä kulttuurissa annetaan tarvittaessa myös kriittistä palautetta ja monesti säännöt ovat hyvin tarkkojakin. Samalla kuitenkin positiivisen palautteen kautta kannustetaan ja motivoidaan työntekijöitä. Palautteenannossa pyritään aina kehittävään ja rakentavaan palautteenantoon. Sairaalassa kaikki tuntuivat tekevän työtä yhtenäisesti samaa tavoitetta kohden riippumatta työtehtävästä, erityisen mielenkiintoista oli huomata, että työtä tehtiin suurella sydämellä ihmisarvoa kunnioittaen.

Sairaala nro. 46

Nähdäkseen lähelle, on mentävä kauas. Tähän kiteytyy päällimmäinen huomioni opintomatkan annista. Usein työssämme kritisoimme puutteita ja epäkohtia huomaamatta mikä jo toimii ja miten meitä autetaan. On tietysti tärkeää nähdä työssä kehittämisalueita ja pyrittävä johtamaan omaa sekä työyhteisön työtä suuntaan, joka palkitsee niin työntekijöitä kuin työnkohteena olevia asiakkaita, potilaita, yhteisöjä ja ympäristöä. On kuitenkin helpottavaa ja jopa innostavaa huomata kuinka hyvin monet terveydenhuollon ja sairaanhoidon toimintamallit Suomessa ovat. Koulutusjärjestelmämme on kansainvälisestikin huippuluokkaa ja suomalaisten työmoraalia kunnioitetaan ympäri maailmaa. Koulutamme osaavia ammattilaisia, joilla on tiedonkeruu menetelmät halussa ja mahdollisuus kouluttautua erikoistuen johonkin ammattialaan tai edetäkseen työurallaan. Meidän tulisi pitää korkeassa arvossa työtämme ja samalla pyrkiä ymmärtämään syvemmin monikulttuurista hoitotiedettä ja sen tarjoamaa mahdollisuutta itsemme eteenpäin viemisessä. Kaikissa kulttuureissa on jotakin hyvää. Monikulttuurisuuden arvostamisen kautta ymmärryksemme syvenee ja on mahdollista kehittää osaamistamme kansainvälistyvässä työympäristössä. Omassa työssä kouluterveydenhoitajana tapaan moninaisen kulttuuritaustan omaavia oppilaita. Kulttuurien, joiden juuret voivat olla kansallisten rajojen ulkopuolella. Ymmärrys auttaa kohtaamaan asiakkaan kokonaisvaltaisemmin ja kunnioittavammin.

Pietarhovi tarjosi upean virkistäytymishetken kesken intensiivistä opintomatkaa.

Johanna Vuoriaho