Opintomatka Pietariin 27.9.- 3.10.2015

Ajatuksia Pietarin opintomatkalta 27.9. - 3.10.2015

 

Reilusti yli vuosi sitten minulta kysyttiin ensimmäisen kerran, haluaisinko lähteä lyhyeen vaihtoon Venäjälle. Halusin, mutta en juuri tuolloin. Kului vuosi ja asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi. Nyt hain itselleni uuden passin.

 

 

Etsitkö kokemuksia? Kovin kauas ei sen vuoksi tarvitse lähteä. Suomen itäinen raja kannattaa kuitenkin ylittää, jotta näet ja ennen kaikkea koet asioita, jotka antavat paljon ajattelemisen aihetta suomalaisen sairaanhoitajan arkeen. Ei muuta kuin passi mukaan ja Allegron kyytiin monien ennakkoluulojen kera.

 

Viikkoon Pietarissa mahtui monenlaisia vierailukohteita sosiaali- ja terveysalalta. Ja matkaseurueen koostuessa suomalaisista kanssasisarista, suomalaisista sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista, pystyi olemaan varma, että matkasta tulisi upea vaikka itäistä rajaa ei ylitettäisikään. Se kun myös kävi mielessä Allegron kyydissä istuessa.

Mielessä pyörii paljon ajatuksia matkasta ja vähitellen niitä on alkanut ymmärtää. Silti osalle asioista en varmaankaan koskaan saa sellaista vastausta kuin haluaisin.

Venäläiset nuoret, jotka haaveilevat sairaanhoitajan ammatista, saavat mahdollisuuden opiskella hyvän peruskoulutusmenestyksen ansiosta sairaanhoitajaksi ilmaiseksi. Jos koulumenestys ei ole riittävä, opinnoistaan voi joutua maksamaan itse jopa 10000 euroa vuodessa. Ensimmäiseksi mietin, että miten omat vanhempani olisivat pystyneet kustantamaan minulle tuon hintaisen koulutuksen. Venäläinen koulutusjärjestelmä tuntui suomalaisesta muutenkin kovin monimutkaiselta. Päällimmäisenä ajatuksena mieleen jäi venäläisestä koulutuksesta tavallaan sen ehdottomuus. Jos putoat koulutusuran kelkasta jossain vaiheessa, niin kyytiin on hyvin vaikea päästä takaisin ainakaan ilman rahaa. Yksityisessä yliopistossa vieraillessa moni meistä suomalaisista hymähti, kun selvisi että yli 35-vuotiaat tutkinto-opiskelijat ovat todella harvinaisia Venäjällä. Toisaalta venäläinen eläkejärjestelmä suosii pitkän työuran tehneitä ihmisiä. Naisten eläkeikä on 55 vuotta ja miesten 60 vuotta. Jotta saat hyvän työeläkkeen, sinulla pitää olla 30 vuoden työura takana. Helpolla vähennyslaskulla voi todeta, että ei siinä montaa kertaa pysty ammattia vaihtamaan. Mikä taas Suomessa tuntuu olevan jonkinlainen trendi. Ehkä tässä meillä suomalaisilla voisi olla jotain opittavaa. Miksi haalimme itsellemme kaikkea, vaikka voisimme keskittyä vain yhteen asiaan?

Suomessa on pulaa hoitotyöntekijöistä ja lääkäreistä maaseudulla. Jos nuorena hoitajana haluat lähteä töihin maaseudulle, niin ilman ihmetteleviä kysymyksiä et sinne pääse lähtemään. Miksi et menisi töihin yksityiselle sektorille, jossa voisit hoitaa jotain erikoisalaa? Itsekin olen tuota joskus miettinyt. Miksi en työskentelisi pienessä terveyskeskuksessa maaseudulla, jonne voisi tulla potilaita laidasta laitaan ja vauvasta vaariin. Vastuu, suuri vastuu, osaamisen on oltava laajaa. Tällaiseen suuren vastuun ottaneen henkilön tapasimme Bogin kylässä, jossa välskäri Olga hoiti kylänsä asukkaat vauvasta vaariin. Olga itse koki työnsä tärkeäksi ja hänestä todella pidettiin. Olgan tapaamisesta jäi päällimmäisenä mieleen hänen työnsä haavoittuvuus. Entä jos Olgalle sattuu jotain? Kylä tuntui elävän hetkessä, mikä oli ihailtavaa tässä kiireisessä elämässä. Olga kuitenkin tarjosi kylän asukkaille hyvää ja aitoa hoitoa, jossa eivät päällimmäisenä asiana olleet tietojärjestelmät vaan läsnäolo potilaan kanssa. Tai ainakin tällainen tunne minulle jäi. Oliko se sitten aitoa? En tiedä, mutta ainakin haluan uskoa niin.

 

Olgan työhuoneesta ei löytynyt tietokonetta. Tässä vaiheessa suomalainen sairaanhoitaja olisi hipsinyt kahvihuoneeseen, kun MITÄÄN ei voi tehdä. Mutta kunnon työtuoli löytyi huoneesta. Yksi huomionarvoinen seikka olikin, että hoitajien hyvinvoinnista huolehdittiin. Tästä olin positiivisen yllättynyt, mutta silti epäileväinen totuudesta. Peilaan ehkä liikaa suomalaiseen hoitokulttuuriin.

Jos on paljon eroja, niin paljon on myös yhtäläisyyksiä. Tässä lastenneuvolahuoneessa lapsia tervehtivät Pikku Myy ja Tiku (vai Taku :)). Pikku Myyllä on kenties ollut hieman huonompi aamu ilmeestä päätellen. Näihin Pikku Myyn kaltaisiin ihmisiin saattoi Venäjällä törmätä myös asiakaspalvelutehtävissä. Ja yleensä se ei ollut se suomalainen osapuoli. Tähän yritimme saada selvyyttä, mutta venäjän kulttuuria enemmän tunteva tulkkimme arveli sen johtuvan ihmisten kielteisestä asennoitumisesta työhönsä. Jos Suomessa sairaanhoitaja tai muun ammatin edustaja saapuu työpaikalleen samanlainen negatiivinen ilme kasvoillaan, niin voi olla että sillä ei Suomen työmarkkinoilla pitkälle pääse.

 

 

Kun suomalainen sosiaali- ja terveysalan ammattilainen lähtee Pietariin katsomaan venäläistä klassikkoa Anna Kareninaa balettina, niin tottakai teoksen juonesta pitää ensin laatia mind map. Onko tämä sitä suomalaisuutta? Miksemme voisi vain antautua ja ottaa baletista irti sen, mitä voimme ilman ennakkokäsitystä. Tekisi hyvää myös sairaanhoitajalle. Meidän pitäisi ottaa ihminen vastaan ihmisenä ja unohtaa hoitotilanteesta kaikki muu epäolennainen.

 

идём, идём! Mennään, mennään! Venäläisillä on aina kiire. Ei, se vain tuntuu meistä kiireeltä. He haluavat hoitaa asiat tehokkaasti. Pietarin pääkadulla Nevski Prospektilla kävellessä kiire unohtuu. Voit olla ihmisjoukossa osa muita. Pystyt luomaan kiireen tunnun itsellesi, jos haluat. Samaan ilmiöön olen törmännyt niin monesti myös työelämässä. Voisimmeko joskus pysähtyä ja miettiä, mikä todella on kiireen arvoista? Uskon, että huomaavainen sana läheiselle tai lämmin ele voittaa kiireen. Venäläisessä vanhainkodissa annettiin puheenvuoro iäkkäälle mieshenkilölle, jonka sanat antoivat meille kaikille paljon enemmän kuin sama aika, joka olisi käytetty esimerkiksi kiinteistön esittelyyn. Tai ainakin minä sain siitä enemmän ajattelemisen aihetta kuin meille kauniiksi katetusta kahvinurkkauksesta. Joka myös toki oli kaunis.

 

Tämän kahvipöydän äärestä palasin suomalaiseen junaan ja sain juoda hyvää kahvia. Mielestäni Kulta Katriina pahvimuki oli jopa nätimpi kuin nämä kuvassa olevat posliinikupit, joista saimme nauttia teetä. Jotenkin nämä tuntuivat niin epätodellisilta.

Kotona minua odottivat lapset, joista yksi kysyi minulta tuliaismaatuskoja ojentaessani, että missä ne oikeat tuliaiset ovat? Niinpä.

 

Nina Huhtala

sairaanhoitaja, yamk-opiskelija

Sosiaali- ja terveysalan johtamisen ja kehittämisen koulutusohjelma

Tampereen ammattikorkeakoulu

Intensiivikurssi Pietarissa syksyllä 2011

”Koittakaa nähdä rapautuvien seinien sisään, siihen miten vaatimattomista puitteista huolimatta voidaan hoitaa hyvin."

 


Valmistuin silloisesta Tampereen terveydenhuolto-oppilaitoksesta sairaanhoitajaksi jouluna 1996, ja viidentoista työvuoden jälkeen huomasin tieni kulkeneen takaisin Kuntokadulle nykyiseen Tampereen ammattikorkeakouluun – tällä kertaa hiukan toisenlaisissa merkeissä. Opiskelen Tampereen yliopistossa terveystieteiden maisterin tutkintoa hoitotyön opettamiseen suuntautuen ja suoritin opettajakoulutukseeni kuuluvan opetusharjoitteluni TAMKissa keväällä 2011 yliopettaja Varpu Lipposen ohjauksessa. Minulle tarjoutui tuolloin ainutkertainen tilaisuus lähteä kehittämään omaa opettajuuttani kansainvälisen hankkeen puitteissa, kun pääsin mukaan FIRST-ohjelman AdultPro4-intensiivikurssille Pietariin.

FIRST-ohjelman tarkoituksena on edistää Suomen ja Venäjän lähialueiden korkeakoulujen yhteistyötä sekä tukea Suomen ja Venäjän korkeakoulujen välistä opiskelija- ja opettajavaihtoa ja yhteisten intensiivikurssien järjestämistä. TAMKin Terveyden edistämisen YAMK-koulutusohjelma on toteuttanut yhteistyössä JAMKin eri YAMK- koulutusohjelmien kanssa opintomatkoja Pietariin jo useampana vuonna. Tampereen ammattikorkeakoulusta intensiivikurssiin osallistui yliopettaja Varpu Lipposen ja yliopettaja Paula Stenforsin lisäksi viisi Terveyden edistämisen koulutusohjelmassa opiskelevaa YAMK-opiskelijaa. Jyväskylän ammattikorkeakoulusta mukana oli kahden opettajan lisäksi kuusi opiskelijaa, joista yksi toimi myös tulkkina matkan ajan. AdultPro4-intensiivikurssi toteutettiin yhdessä St. Petersburg State Medical Academy I.I. Mechnikov:n kanssa 2.10.–8.10. 2011.



Intensiivikurssiin valmistautuminen aloitettiin keväällä, jolloin läpikäytiin matkajärjestelyjä, opiskelijoiden kurssiin kuuluvia tehtäviä, venäläisen kulttuurin erityispiirteitä – ja tietysti viisumi- ja passiohjeistuksia. Tampereen opiskelijat olivat erittäin motivoituneita ja innostuneita intensiivikurssista, ja kaikki odottivat mielenkiinnolla syksyä. Elokuussa täytimme yhdessä viisumihakemukset, kertasimme viikon sisältöjä ja aiemmin mukana olleet opettajat kertoivat kokemuksiaan. AdultPro4:n teemoiksi oli valittu laadullinen tutkimus, näyttöön perustuva oppiminen ja hoitotyö sekä näyttöön perustuva sosiaali- ja terveysalan johtaminen.

Varsinainen intensiivikurssi oli todella nimensä veroinen. Venäläiset yhteistyökumppanit olivat järjestäneet meille lukuisia opintokäynti- ja tutustumiskohteita. Päivät alkoivat viimeistään puoli yhdeksältä ja kello oli usein lähempänä iltakuutta, kun saavuimme takaisin hotellille. Vierailukohteinamme olivat mm. Rauhfuksen lastensairaala, Pogin kylän välskäriklinikka, kaksi varsin erilaista vanhainkotia, Pontonji-kylän saattohoitokoti, Kalinin alueellinen klinikka, suuri aluesairaala sekä tietysti Mechnikovin akatemia, missä saimme tutustua anatomiseen museoon ja opiskelijat pitivät omat presentaationsa. Kulttuurille ja nähtävyyksillekin oli oma sijansa; kävimme tutustumassa mm. Verikirkkoon ja Stroganovin palatsiin. Myös Joutsenlampi-baletti oli vavahduttava kokemus, joka sai ainakin itseni kaltaisen ensikertalaisen haltioitumaan kyseisestä taidemuodosta – vaikka rehellisyyden nimissä täytyy toki tunnustaa, että jo matka balettiin pietarilaisella metrolla oli elämys sinänsä.

 




Interprofessionaalista oppimista ja kulttuurisen kompetenssin kasvua

  
”Intensiiviviikon aikana saimme valtavasti nähtävää, kuultavaa, ajateltavaa, ihmeteltävää ja jopa maisteltavaa. Pogin kylän eliittivanhainkodin 40 hehtaarin luomumaatilalla tuotetut hapanmaitotuotteet, Pontonjin saattohoitokodin notkuva lounaspöytä tai pienen vanhainkodin ylihoitajan meille aamulla itse leipomat kaalipiirakat jäivät varmasti jokaisen mieleen. Saimme todella kokea sen, miten Venäjä on suurten vastakohtaisuuksien maa: ylitsevuotavaa loistoa ja mahtipontisuutta tai rapistuvia rakennuksia ja suomalaiseen mittapuuhun verrattuna äärimmäisen ahtaita olosuhteita. Ryhmämme joka iltaisissa reflektiohetkissä nousi kuitenkin esiin kristallinkirkkaana ajatus siitä, että valtaosa tapaamistamme hoitotyöntekijöistä teki työtään todella suurella sydämellä, sitoutuneesti ja motivoituneesti, potilaan tai asukkaan parasta ajatellen. Ja jos sairaanhoitajan keskimääräinen kuukausiansio Venäjällä on noin 650 euroa, ei raha taatusti ole ainoa työhön motivoiva tekijä. Aivan kuten tulkkimme Inna meitä evästi jo bussimatkalla Pietaria kohti ajaessamme: ”Koittakaa nähdä rapautuvien seinien sisään, siihen miten vaatimattomista puitteista huolimatta voidaan hoitaa hyvin.”

Ryhmässämme oli monen sosiaali- ja terveysalan ammattiryhmän edustajia: sairaanhoitajia, fysioterapeutteja, toimintaterapeutti ja koulukuraattori. Ryhmän heterogeenisuus mahdollisti erinomaisesti interprofessionaalisen oppimisen, kun jokainen toi yhteisiin keskusteluihimme oman ammattitaustansa ja työkokemuksensa kautta jäsentyneitä uusia näkökulmia. Totesimme myös sen, että Venäjällä eletään edelleen hyvin vahvaa kvantitatiivisen tutkimuksen valtakautta. Vaikka intensiivikurssin yksi teema oli laadullinen tutkimus, emme saaneet käytännössä lainkaan esimerkkejä siitä, miten kvalitatiivinen tutkimusote näkyisi Venäjällä. Opiskelijoidemme esityksiä Mechnikov Akatemiassa kommentoitiin ahkerasti ja heille esitettiin lukuisia kysymyksiä – kysymyksiä, jotka koskivat lähes yksinomaan lukuja ja määriä.

Kansainvälisyyden sisällyttäminen opetussuunnitelmiin tuo omat haasteensa etenkin näin aikuiskoulutuksessa, kun opinnot suoritetaan yleensä oman työn ohessa. Viettämämme viikko Pietarissa on mielestäni oivallinen esimerkki siitä, miten tämän tyyppisellä intensiivikurssilla voidaan mahdollistaa varsin monitahoinen kulttuurisen kompetenssin kasvun käynnistyminen. Intensiiviviikon myötä jokainen osallistuja sai huomata joutuneensa pohtimaan omia ennakkoluulojaan ja ajattelutapojaan; ymmärrys venäläisestä kulttuurista ja mentaliteetista syventyi ja avautui ainakin omalla kohdallani tavalla, joka voi toteutua vain oman kokemisen ja interprofessionaalisen oppimisen kautta

Intensiivikurssi on äärimmäisen antoisa ja upea, mutta eittämättä myös vaativa kokemus. Viikon tiivis aikataulu sekä kaikki aistit ja ajattelun äärimmilleen venyttävä kokemusmaailma saivat loppuviikosta aikaan jo ehkä jonkinlaisen ”ähkyn”. Totesimme yhdessä opiskelijoiden kanssa, miten vaativaa ja voimia vievää on aktiivinen kuuntelu, etenkin kun se tapahtuu uudessa ja jatkuvasti vaihtuvassa kulttuurisessa ympäristössä. Paluumatkalla olimmekin varsin yksimielisiä siitä, että tällaisen viikon lopullinen anti aukeaa varmasti vasta pidemmän ajan kuluessa. Opiskelijoilta kerättiin kirjallinen palaute intensiivikurssista eri vaiheineen. Asteikolla 1-5 opiskelijat arvioivat intensiivikurssin yleisarvosanaksi 4,3 ja jokainen heistä oli valmis suosittelemaan vastaavalle kurssille osallistumista toisille opiskelijoille.

Oli todella upea kokemus olla mukana sekä hoitotyön ammattilaisen että opettajan roolissa mukana Pietarin intensiivikurssilla. Sain koko prosessin aikana paljon uusia työkaluja opettajan työkalupakkiini, ja ymmärrykseni monilla opettajuuden osa-alueilla vahvistui ja laajentui. Sain tavata Pietarissa tapaamiamme yhteistyökumppaneita uudelleen nyt elokuussa 2012, kun he tulivat vastavierailulle Tampereelle. Minulla oli kunnia esitellä heille systemaattista kirjallisuuskatsausta laadullisena tutkimusmenetelmänä ja oli erittäin ilahduttavaa huomata, miten aidon kiinnostuneita he teemasta olivat.

Mieltäni lämmittää erityisesti myös se, että interprofessionaalinen ja kulttuurinen oppiminen jatkuu – seuraava ryhmä TAMKista lähtee kohti Pietaria lokakuussa 2012. Haluankin toivottaa hyvää matkaa kaikille intensiivikurssin osallistujille; ottakaa mukaan avoin ja vastaanottavainen mieli, joustava asenne ja paljon tilaa uusille ja rikkaille kokemuksille!




Teksti ja valokuvat: Hanna Hävölä