tiistai 13. marraskuuta 2012

Miten työhyvinvointia edistetään Esperi Care Tilkassa?



Syksyllä 2012 suuntasimme terveyden edistämisen koulutusohjelman opiskelijoiden kanssa opintokäynnille Esperi Care Tilkkaan Helsingin Huopalahteen. Tilkka tarjoaa ikääntyneille kevythoivaa, tehostettua palveluasumista sekä kuntouttavaa tehostettua palveluasumista. Käynnillä saimme kattavan esityksen Tilkan toiminnasta, työtavoista ja henkilöstön hyvinvoinnin ylläpitämisestä. Kiinnitimme erityisesti huomiota opintokäynnillä Esperin tapaan huomioida työntekijänsä ja ylläpitää heidän työhyvinvointiaan.

Ikääntyvien kanssa työskentelevät työntekijät kokevat usein työnsä raskaaksi ja haastavaksi sekä henkisesti, että fyysisesti. Näyttää myös siltä, että vanhustyö ei ole alueena vetovoimaisin. Tulevaisuudessa voi olla pulaa osaavista työntekijöistä, jotka haluavat työskennellä ikäihmisten parissa. Siksi olisi tärkeää kiinnittää huomiota työntekijöiden jaksamiseen ja työhyvinvointiin. Opintokäynnillä Esperi Caren Tilkan johtava palveluvastaava kertoi henkilöstön työhyvinvoinnin olevan heille tärkeää. Hyvinvoiva henkilöstö pystyy huolehtimaan myös asiakkaistaan paremmin.

Jaksamisesta ollaan kiinnostuneita
 
Työnantajana Esperi Care pyrkii tukemaan työntekijöiden työhyvinvointia monin eri tavoin.  Se tarjoaa työntekijöilleen vaihtelevia työtehtäviä ja monipuoliset kehittymismahdollisuudet. Lisäksi se takaa työntekijöilleen hyvän perehdytyksen, sekä tarvittaessa työnohjausta. Työntekijöiden jaksamisesta ollaan kiinnostuneita, heidän sairauspoissaoloja seurataan ja käytössä on varhaisen välittämisen malli. Henkilökunnalla on käytössä laaja työterveyshuolto. Työhyvinvointia kartoitetaan työhyvinvointikyselyllä. Esperi huomioi työntekijöitään hyvin tehdystä työstä ja joustavuudesta työvuorojen suhteen sekä positiivisesta asenteesta pienillä palkinnoilla esim. elokuvalipuilla.  Esperillä on käytössä palkkiojärjestelmä ja hyvän työn bonus. Työyhteisön hyvinvointia pyritään parantamaan yhteisillä tapahtumilla ja virkistystoiminnalla. Työntekijän on mahdollista saada työhyvinvointirahaa myös henkilökohtaisesti oman hyvinvoinnin edistämiseen. Pienet kannustukset ja palkitseminen sekä kiinnostus työntekijöiden hyvinvointia kohtaan kertovat työn ja työntekijän arvostuksesta. Esperi Care haluaa työhyvinvointiin panostamalla olla selvästi vetovoimainen työpaikka tulevaisuudessakin. 

Teksti: Tuula Holappa ja Maija Kettunen

2 kommenttia:

  1. Korjauksia työntekijältä:
    -Esperi ei järjestä perehdytystä uusille työntekijöille, resurssit ei riitä
    -Hyvän työn bonus? Eipä ole näkynyt
    -Työhyvinvointiraha?? Koskaan kuullutkaan
    -Yhteisiä tapahtumia tai virkistystoimintaa ei ole
    -Työnohjausta ei järjestetä
    -Kehittymismahdollisuutta ei ole, koska ei ole koulutuksia
    -Jo nyt on pula osaavista työntekijöistä, ei tarvitse odottaa tulevaisuutta

    Ja vinkkinä tutustumsikäynneille: kannattaa jutella hoitajien eikä pelkästään johdon kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos kommentista!
      Emme ole aikaisemmin vierailleet EsperiCareTilkassa, joten tämä oli hyvä näkökulma seuraavaa vierailukäyntiä ajatellen.
      Hyvää alkanutta vuotta!
      t. Varpu Lipponen

      Poista